torstai 24. huhtikuuta 2014

Mykkiä visertäjiä

Katsoin eilen Hyvät ja huonot uutiset, jossa oli tämänkertaisena vieraana Alexander Stubb. Yksi käsitellyistä uutisista oli, että 44% Twitterin käyttäjistä eivät ole koskaan itse twiitanneet. Kuulun itsekin ainakin vielä toistaiseksi tuohon joukkoon.

Osa panelisteista piti tätä huonona uutisena, he näkivät nämä ihmiset ikäänkuin vapaamatkustajina, mutta Alexander Stubb näki uutisen hyvänä asiana. Hänen näkemyksensä oli, että kaikkien ei suinkaan tarvitse itse twiitata eivätkä kaikki ole siellä itse viserrelläkseen. Ihmiset voivat seurata haluamiaan medioita ja henkilöitä, eli ne tulevat hänen luokseen Twitterin kautta. Tämä kuulosti itse asiassa kiteytettynä juuri minulle sopivalta tavalta käyttää Twitteriä. Facebookin kautta voin seurata ystävien tekemisiä ja kertoa kun lemmikkimarsuni on käynyt fysioterapiassa, kuten asia ohjelmassa esitettiin, mutta Twitter saanee sitten olla kanava toisenlaisten asioiden seuraamiseen. Aion toki twiitata ja jakaa twiittauksia mikäli se tulee ajankohtaiseksi, mutta en aio ottaa siitä paineita.

Olin aikeissa kurssin loppupuolella hieman pohtia edistymistäni näiden eri sovellusten kanssa. Aika on mennyt kuitenkin hirvittävän nopeasti, eikä tässä paljoa ole ehtinyt tapahtumaan. Twitterin kanssa aion tosiaan edelleen jatkaa opettelua. LinkedIn:in päivittäminen on nyt jäänyt kaiken muun alle, mutta kunhan tässä kursseihin liittyvät hommat vähän vähenevät niin aloitan sen ja cv:n parissa työskentelyn työnhakua silmällä pitäen.

Instagramin suhteen olen hieman mietteliäs, en tiedä onko ideaa jatkaa sen käytön opettelua kun tuo kuvaamishomma ei tosiaan tule itselleni mitenkään luonnostaan. Pinterest sen sijaan oli mielestäni hauska tuttavuus, johon aion jatkaa tutustumista.

2 kommenttia:

  1. Someen kannattaa mennä pienin askelin. Twitteriä voi käyttää vaikka tiedonhakuun tai päivän puheenaiheiden seurantaan. Pinterestkin taipuu moneen. Esimerkiksi HAAGA-HELIAn kirjasto esittelee näpäkästi uutuuskirjat siellä. Ehdit vielä kirjoittaa somekokemuksistasi vaikka kurssi onkin jo loppusuoralla.

    VastaaPoista
  2. Itsekin menin tämän kurssin myötä Twitteriin ja toistaiseksi en ole itse julkaissut mitään. Tämä oli hyvä näkökulma siitä, ettei siellä välttämättä edes tarvitse olla niin aktiivinen. Mielummin itse siellä ainakin vain seuraan asioita, joista olen kiinnostunut, kuin jaan omia mielipiteitäni.

    VastaaPoista