Opeblogissa linkattiin Yle:n uutiseen, jossa käsiteltiin mahdollista oman some-imagon luomista. Aihe on tainnut muutamankin kerran hypähtää esiin kurssin aikana, ajatuksella että myös itsensä voi brändätä, samaan tyyliin kuin yritykset käyvät tarkasti läpi imagonsa. Mikäli on somessa aktiivinen ammatillisessa mielessä tai ammatti- ja yksityisminä sekoittuvat (tulee mieleeni esimerkkinä yksi ystäväni, joka on yrittäjä), tälle onkin varmaan viisasta uhrata edes jokin ajatus.
Itse en vielä toistaiseksi ole tajunnut miettiä asiaa kovinkaan tarkasti. En tosin koskaan ole kovin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ollutkaan,
kuten jo varmasti on moneen otteeseen tullut ilmi. Tämä blogi on varmasti
"julkisin" tuotokseni koskaan, vaikka yleisö ei suurensuuri olekaan.
Siihen paljon puhuttuun arkihaasteeseen ja sen ärsyttävyyteen liittyen eräs ystäväni ihmetteli tällä viikolla Facebookissa sitä, että miksi ihmisiä tuntuu somessa niin helposti ärsyttävän asiat. Mediassa kun on nyt ollut puhetta, että toisten aamupalakuvat ärsyttävät. Tai se, että esittelee kuvan skumppalasista arkikuvana. Liika positiivisuus tuntuu olevan ärsyttävää, mutta tuskin kukaan pelkkää marinaa ja valitustakaan haluaa lukea. Osa keskusteluun osallistuneista tuntuivat ottavan hieman paineita siitä, että minkälainen pitäisi olla ja mitä palautetta tulee, toiset taas ilmoittivat postaavansa mitä haluavat.
Itse uskon aika vahvasti kuitenkin rehellisyyteen ja omana itsenään olemiseen. Tietenkin julkaistavia asioita ja aiheita voi valita, mutta mikäli sanoo, että "onpa ihanaa kun aurinko paistaa" silloin kun todella tuntuu siltä, niin ei kai se nyt ihan metsään voi mennä. Uskon, että sen aitouden sitten kuitenkin jotenkin aistii.
Hieman tähän liittyen, oletteko nähneet tämän Siskonpeti Äiti koneella-sketsin?
Hahah, tuo sketsi! Olen nähnyt ja juuri siksi se onkin niin hyvä, että siinä piilee pieni (ja paljon liioiteltu) totuuden siemen. Itse en tietenkään myönnä samaistuvani siihen ;)
Tuo arjen kaunistelu on mielestäni hupaisa ilmiö: Miksi ihmeessä joitain ärsyttää se? Miksi jonkun toisen "kaunis" arki olisi itseltä pois? Minä itse keskityn juuri löytämään sellaisia arjen pieniä iloja ja kauniita yksityiskohtia jokaisesta päivästä, vaikka kuvanrajauksen ulkopuolelle jäisikin yli pursuava pyykkikori tai takana olisi maailman hirvein oksennustauti ;)
Jokaisesta asiasta voi joku hermostua. Umpisolmuhan siitä tulee, jos liikaa pohtii, mitä julkaisee ja mitä ei. Toisaalta vastuu on kyllä vähän myös lukijalla: miksi pitäisi piehtaroida paikoissa, joista tulee paha mieli?
Hahah, tuo sketsi! Olen nähnyt ja juuri siksi se onkin niin hyvä, että siinä piilee pieni (ja paljon liioiteltu) totuuden siemen. Itse en tietenkään myönnä samaistuvani siihen ;)
VastaaPoistaTuo arjen kaunistelu on mielestäni hupaisa ilmiö: Miksi ihmeessä joitain ärsyttää se? Miksi jonkun toisen "kaunis" arki olisi itseltä pois?
Minä itse keskityn juuri löytämään sellaisia arjen pieniä iloja ja kauniita yksityiskohtia jokaisesta päivästä, vaikka kuvanrajauksen ulkopuolelle jäisikin yli pursuava pyykkikori tai takana olisi maailman hirvein oksennustauti ;)
Aivan, taitaa se valonpilkahduksiin keskittyminen olla meille kaikille ihan terveellistä :)
PoistaJokaisesta asiasta voi joku hermostua. Umpisolmuhan siitä tulee, jos liikaa pohtii, mitä julkaisee ja mitä ei. Toisaalta vastuu on kyllä vähän myös lukijalla: miksi pitäisi piehtaroida paikoissa, joista tulee paha mieli?
VastaaPoistaSiskonpedin sketsi on varsinainen helmi!
Totta tuokin kyllä!
Poista