Katsoin eilen Hyvät ja huonot uutiset, jossa oli tämänkertaisena vieraana Alexander Stubb. Yksi käsitellyistä uutisista oli, että 44% Twitterin käyttäjistä eivät ole koskaan itse twiitanneet. Kuulun itsekin ainakin vielä toistaiseksi tuohon joukkoon.
Osa panelisteista piti tätä huonona uutisena, he näkivät nämä ihmiset ikäänkuin vapaamatkustajina, mutta Alexander Stubb näki uutisen hyvänä asiana. Hänen näkemyksensä oli, että kaikkien ei suinkaan tarvitse itse twiitata eivätkä kaikki ole siellä itse viserrelläkseen. Ihmiset voivat seurata haluamiaan medioita ja henkilöitä, eli ne tulevat hänen luokseen Twitterin kautta. Tämä kuulosti itse asiassa kiteytettynä juuri minulle sopivalta tavalta käyttää Twitteriä. Facebookin kautta voin seurata ystävien tekemisiä ja kertoa kun lemmikkimarsuni on käynyt fysioterapiassa, kuten asia ohjelmassa esitettiin, mutta Twitter saanee sitten olla kanava toisenlaisten asioiden seuraamiseen. Aion toki twiitata ja jakaa twiittauksia mikäli se tulee ajankohtaiseksi, mutta en aio ottaa siitä paineita.
Olin aikeissa kurssin loppupuolella hieman pohtia edistymistäni näiden eri sovellusten kanssa. Aika on mennyt kuitenkin hirvittävän nopeasti, eikä tässä paljoa ole ehtinyt tapahtumaan. Twitterin kanssa aion tosiaan edelleen jatkaa opettelua. LinkedIn:in päivittäminen on nyt jäänyt kaiken muun alle, mutta kunhan tässä kursseihin liittyvät hommat vähän vähenevät niin aloitan sen ja cv:n parissa työskentelyn työnhakua silmällä pitäen.
Instagramin suhteen olen hieman mietteliäs, en tiedä onko ideaa jatkaa sen käytön opettelua kun tuo kuvaamishomma ei tosiaan tule itselleni mitenkään luonnostaan. Pinterest sen sijaan oli mielestäni hauska tuttavuus, johon aion jatkaa tutustumista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Twitter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Twitter. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. huhtikuuta 2014
torstai 10. huhtikuuta 2014
Twitter ruodittavana
Olen hieman hukassa (ja myöhässä, pahoittelut!) tuon neljännen esiteltävän, eli toisen kuvaa ja ääntä käsittelevän sovelluksen esittelyssä. Yritin jotenkin kääntää Twitterin sopimaan aiheeseen, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Twitterissähän voi myös julkaista kuvia ja mikäli sitä käyttää markkinointimielessä, on se myös järkevää, kuvallinen viesti tavoittaa yleisönsä aina paremmin (kirjoittaa hän, jonka blogista löytyy kaksi huonoa kuvaa...).
Olen kirjautunut Twitteriin jo aikaa sitten, mutta en ole oikein koskaan päässyt siihen sisälle. Haluaisin kyllä kovasti ja tämän kurssin myötä olen päättänyt taas yrittää. Juttelimme yhden kaverin kanssa Twitteristä ja kun vertasimme sitä Facebookiin, niin kaverini oli sitä mieltä, että jos Facebookissa kerrotaan asioita kavereille niin Twitterissä ne enemmänkin "huudetaan maailmalle". Minulla ei oikein taida olla mitään maailmalle huudettavaa ja ajatuskin siitä suoraan sanoen kauhistuttaa minua.
Seurattavia pitäisi ensinnäkin olla varmaan muitakin kuin isäni ja HHsomea. Jotenkin olen kuitenkin hieman varovainen, voiko sitä nyt lähteä seurailemaan ihmisiä tuosta noin vain? Sehän koko sovelluksen idea taitaa ollakin, saatan siis olla hieman hakoteillä. Nähtävästi kukaan ei pidä minua stalkkerina, jos rupean seuraamaan heitä vaan ennemmin he ovat tyytyväisiä kiinnostuksesta twiittailujaan kohtaan. Olenko oikeilla jäljillä?
Myös Twitterissä oikeiden asiasanojen tägääminen on olennaista viestin päätymisessä oikeaan paikkaan ja kuten jo tulin maininneeksi, niin markkinoinnissa ne kuvat ovat hyviä. Lisäksi linkin sisältävät twiitit leviävät paremmin kuin linkittömät. Siihen opin, että on olemassa sovellus, jonka avulla linkkejä voi lyhentää. Twitter-viestin pituushan on vain 140 merkkiä, joten kovin pitkiä linkkejä yhteen twiittiin ei mahdukaan.
Jatkan siis sinunkauppojen hiomista vielä Twitterin kanssa, minulla näitä tämän tyyppisiä projekteja riittää :)

Tästä on hyvä lähteä, eikö...? |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)