keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tavoitteeni kurssille

Kuten jo edellisessä postauksessa tuli mainittua, suoritan kurssia avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Olen valinnut iloisen sekamelskan kursseja, jotka ennen kaikkea tuntuvat kiinnostavilta, mutta joista myös uskon olevan apua työnhaussa ja työelämässä.

Edellisessä työpaikassani osallistuin joissain määrin nettisivujen sisällön kehittämiseen ja päivittämiseen, mutta kun markkinointi myös Facebookissa ja Twitterissä tuli ajankohtaiseksi, jäin mielelläni hieman taka-alalle ja jätin sen homman osaavammille. Tuntui, että en oikein edes tiedä mistä puhutaan. Siksi lähdin mukaan kurssille, oppiakseni sosiaalisen median roolista tämän päivän työelämässä. En ensisijaisesti kuvittele tulevassa työssäni olevani some-toiminnan ytimessä, mutta toivon kurssin avulla pääseväni vähän paremmin ajan hermolle aiheesta.

Toivon saavani kurssilta eväitä siihen, miten sosiaalisen median välineitä työelämässsä nykyään käytetään ja miten niitä voidaan parhaiten hyödyntää markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa. Pohdin esimerkiksi missä määrin somea hoidetaan rahalla ja kuinka paljon siihen liittyy ihan yrityksessä hartiavoimin tehtävää työtä. Tämän päivän webinaari avasikin aihetta jo loistavasti, mutta siitä lisää myöhemmin.

En ole yksityiselämässä kovinkaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa eivätka tavoitteeni kurssin osalta varsinaisesti liity siihen. Viime päivinä olen kuitenkin alkanut miettimään, että tuskin voin olettaa pärjääväni työelämässä sosiaalisen median parissa, mikäli olen hommasta pihalla työelämän ulkopuolella. Toivon siis, että kurssi myös toisi lisää rohkeutta lähteä avoimin mielin mukaan someen.

Oman blogin pitämistä en ole koskaan edes harkinnut, mutta nyt kun blogi kerran on avattu ja hommaan ryhdytty, päässä rupesi pyörimään ajatus, että ehkäpä tätä blogia tai tämän seuraajaa voisi jopa hyödyntää työnhaussa.

2 kommenttia:

  1. Olipa hassua lukea kirjoitusta, joka olisi monin osin voinut olla omasta näppäimistöstäni! Opiskelen itse myös avoimessa ja tavoitteena sama: hyöty töelämässä.

    Mielenkiintoista lukea blogiasi, koska meillä varmaan ajatukset kohtaavat monellakin osin.

    VastaaPoista
  2. Hyviä tavoitteita. Parhaitan niihin pääset seuraamalla aktiivisesti kurssilaisten blogeja. Joko katsoit eilisen webinaarin tallenteen ja asiantuntijaluennon. Myös opeblogin oikeata reunaa kannattaa seurata. Tweettaamme ja jaamme siellä tietoa somesta.

    Kun avoimessa on suoritettu tarpeeksi pisteitä (60 op) voit hakea sitä kautta suoraan opiskelemaan HAAGA-HELIAan.

    VastaaPoista